Paint&Party palkkaa Helsinkiin ja Tampereelle!

Haemme nyt Paint & Partyyn maalausohjaajia ja hosteja

sekä Helsinkiin että Tampereelle! Työ alkaa tammi-helmikuussa.





Palkkaamme  molemmille paikkakunnille hyvän fiiliksen keikkatyöhön yhden maalausohjaajan, yhden hostin (isäntä/emäntä) sekä yhden kumpaankin työtehtävään soveltuvan henkilön. Toteutamme viihteellisiä maalausiltoja Teerenpelissä, mutta kysynnän ja mahdollisuuksien mukaan tuotamme myös yksityistilaisuuksia asiakkaan omiin tiloihin.

Voit olla etsimämme henkilö, mikäli olet:

- täysi-ikäinen - iloinen, luova ja energinen - asiakaspalveluhenkinen - taiteesta ja sen tekemisestä nauttiva - innostunut tuottamaan hyvää fiilistä


Haemme iloista ja taiteellista henkilökuntaa viihteellisiin maalausiltoihin. Olemme aloittaneet toiminnan Lahdessa ja laajennamme nyt Etelä-Suomen alueella. Ohjatun tapahtuman aikana maalataan ohjaajan johdolla samasta esimerkkitaulusta oma teos, josta tulee joka tapauksessa jokaiselle uniikki ja erilainen.

Taulujen suunnittelun hoitaa kuvataiteilija, joten palkattavalle ohjaajalle riittää ohjeista maalaaminen. Suunnittelutyötä ei siis tarvitse tehdä. Voit tutustua tämän hetken maalauksiin Paint&Partyn "Yksityistilaisuus"-välilehdellä. Keväälle suunnittelemme vuodenvaihteessa lisää teoksia.

Työntekijällä on kuitenkin mahdollisuus suunnitella sovitusti tauluja toimipisteensä tai kaikkien toimipisteidemme käyttöön. Tällöin suunnittelutyöstä saa provision.

Yhdessä maalausillassa on paikalla sekä ohjaaja että host (poikkeuksena pieni 3-5hlö ilta, jolloin vain ohjaaja). Hostin tehtävänä on palvella, tsempata ja viihdyttää asiakasta. Hostin palkka on 35€/keikka ja ohjaajan 40€/keikka. Noudatamme huvi-, teema- ja elämyspuistojen TES:ta. Molempien palkkaan sisältyy 45min valmistelut ennen ohjauksen alkua sekä 30min purku ohjauksen jälkeen.


Ohjauksen kesto on n. 2h. Kokonaisuudessaan aikaa yhteen kertaan kuluu siis n. 3,5h. Pienissä 3-5hlö illoissa ohjaaja toimii yksin. Ryhmän maksimikoko on 16. Käytämme maalaamiseen akryylivärejä. Englannin kielen osaaminen katsotaan eduksi.

Hae viimeistään 5.1.2020 klo 23:59 mennessä Helsinkiin ja 19.1. klo 23:59 mennessä Tampereelle. Täytämme paikat, kun oikeat henkilöt löytyvät.


Lähetä avoin hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen heidi@goodvibes.fi

112 katselukertaa

Good Vibes Finland Oy

Y-tunnus: 2958054-7

15150, Lahti

Info

Yhteystiedot

Blogi

Sun'Sup kotisivuille

Paint & Party kotisivuille

  • Good Vibes Finland Facebook profile
  • Good Vibes Finland Instagram profile
  • Good Vibes Finland Linkedin profile
  • Good Vibes Finland Tripadvisor

Näillä nettisivuilla olevien kuvien ja sisällön oikeudet kuuluvat Good Vibes Finland Oy:lle tai yhteistyökumppaneillemme. Otathan meihin yhteyttä, mikäli tarvitset kuviamme käyttöösi.